Toimitusmaksu vain 5,90 €

KANTAKALVON TULEHDUS (PLANTAARIFASCIITTI) HOITO

Kantakalvon tulehdus eli plantaarifasciitti. Kipualue tyypillisesti kantapään etu-sisäreunan alue. Tyypillistä on liikkeellelähtökipu aamuisin yöllisen levon jälkeen jollin jalkapohjaan ei ole kohdistunut kuormitusta ja mm. kahvitauon jälkeen liikkeelle lähtiessä. Alun ”ontuvan kävelyn”  jälkeen liikkuminen onnistuuparemmin, mutta rasituksesta kantapää ja jalkapohja ärtyvät.

Kantakalvon tulehdus on yleisin kantakivun syy. Kantapään puoleinen kiinnityskohta joutuu kovemmalle rasitukselle ja kiinnityskohdan alue ärtyy. Kiinnityskohdan ärsytysalue on yleisimmin kantapään etu- ja sisäreunalla. Ajatellaan, että kiinnityskohdan alueelle tulee mikrotraumoja ja yöllisen levon jälkeen kiinnityskohtaan kohdistuu voimakas vetorasitus ja siksi liikkeellelähtökipu on yleensä niin kivulias kun on tunne, että kiinnityskohdasta ”repeää” kiinnikkeitä. Kiinnityskohdan aluetta painaessa tuntuu alueella selkeä arkuus.

Syitä voi olla useita. Ajatellaan, että kiinnityskohdan alueelle tulee mikrotraumoja, joka aiheuttaa alueen rappeutumista ja näin verenkierron heikentymistä. Tästä syystä vaiva voi kestää pitkään, jos ongelmaan ei tartuta heti oikeilla toimenpiteillä.

Jalkapohjassa oleva voimakas jännekalvo on jalkaterän toiminnan kannalta erittäin tärkeä, se tukee jalkaterän toimintaa monella eri tavoin. Pitkään kiinnityskohtaan kohdistuva vetorasitus luo kyseiselle alueelle ärsytystilan, jonka alueelle syntyy kalkkeumaa jota kutsutaan kansanomaisesti nimellä ”luupiikki”. Luupiikki on siis yleensä seuraus eikä varsinaisen kivun syy.

Kipu aiheuttaa ongelmia kävelyssä. Kävellessä jalkaterän paino siirretään helposti ulkosyrjälle tai päkiälle, jolloin altistetaan jalkaterä eri osien liikarasitukselle. Pohjelihas jää yleensä huonolle työlle ja sen toimintakyky heikkenee ja siksi ongelma pitkittyy. Siksi perusteellinen tutkimus ja hoito ovat avainasemassa kantapääkipun hoidossa.

MIKSI KANTAKALVO TULEHTUU?

  • Liiallinen rasitus (juoksu, vääränlainen jalkine)
  • Jalkaterän virheellinen kuormitus. Tyypillisesti kun jalan kaari alkaa muuttumaan (yleensä alkaa laskeutumaan) niin kantakalvon rasitus muuttuu. Kiinnityskohtien etäisyys kasvaa ja kalvo joutuu venytysrasitukseen.
  • Vääränlainen jalkine (Liian löysä tai matala, joka kuormittaa jalkapohjaa. Yleensä sellaisessa jalassa, jossa jalan kaari on jo matala).
  • Heikentynyt lihastoiminta pohkeessa ja jalkapohjan lihaksissa.
  • mm. tikkaiden askelmalla seisominen pidempään huonommalla jalkineella, kausien vaihtuessa innostutaan liikkumaan jalkineilla joita ei olla käytetty hetkeen.

MITEN HOIDAN KANTAKALVOTULEHDUSTA?

  • Akuuttivaiheen hyvä hoito tärkeä!
  • Kylmä, tulehdusta rauhoittava lääkitys
  • Kantakalvon kuormitusta vähentävä teippaus (teippauksesta löytyy video)
  • Kannallinen kenkä. Naiset voi alkuvaiheessa käyttää korkokenkää. Vähentää kantakalvon kiinnityskohtaan kohdistuvaa rasitusta ja näin antaa edellytykset ärsytystilan rauhoittumiselle.
  • Harjoitteet
  • Kantakorotus/pehmike
  • Plantaarifasciitti sukka (käytetään yön aikana ja näin aamun liikkeellelähtökipu vähenee)
  • Kompressiosukka (pitää yllä parempaan verenkiertoa ja hapekkaampaa verta ärsytysalueella parantaen ongelmaa nopeammin)
  • Jalkaterän virheasennosta johtuva kantakalvon kuormittuminen voidaan hoitaa kuormitusta korjaavalla pohjallisella.

MITEN HELPOTAN KANTAKALVON KIPUA? KATSO VIDEO TEIPPAUKSESTA.

 

 

 

Tuotesuositukset

Kantakalvon kipua helpottavaa teippausta varten tarvitset:

 

 

Artikkelin on kirjoittanut alaraajojen ongelmiin erikoistunut fysioterapeutti Tomi Rasinmäki.